Heidän tavoitteenaan on ollut saada tehtävät tehtyä helmikuun loppuun mennessä. Harjaantua englannin kielen taidossa ja sisäistää kurssin keskeisimmät asiat.
Aikataulutus suunnitelma on täyttynyt työssä, tehtävät on tehty helmikuun viimeiseen päivään mennessä. Kurssin aikatauluun verrattuna Team five on suoriutunut tehtävien teosta todella hyvässä aikataulussa.
Tavoitteissa oli englannin kielessä harjaantuminen, mutta sitä meidän on vaikea arvioida, koska tehtävät ovat tehty suomeksi. Tehtävien lopputuloksesta voi kuitenkin päätellä että ainakin tehtävien annot on ymmärretty.
Kurssin keskeisimpien asioiden sisäistäminen on mielestäni onnistunut. Tehtäviä selatessa ja lukiessa huomaa paljon samoja asioita mitä itselle tuli vastaan tehtäviä tehdessä. Tehtäviin on vastattu kattavasti. Tästä päästään sujuvasti blogin luettavuuteen joka meidän kohdallamme kärsii juurikin tehtävien vastausten laajuudesta. Olisiko vastauksia voinut tiivistää?
Ulkoasusta muuten voisimme kommentoida, että blogin ulkoasu on erittäin neutraali ja siihen ei ole juurikaan panostettu. Pääasiahan kuitenkin on että kurssin sisältö tulee ymmärrettyä, mutta näin kun itse menee lukemaan ja arvioimaan niin kiinnittää heti huomiota ulkoasussa juurikin siihen että ulkoasu on erittäin pelkistetty eikä herätä minkäänlaista mielenkiintoa lukemiseen. Kuitenkin kun tekstiä on niin paljon niin olisi hyvä että tekstin seassa olisi koukuttavia otsikoita ja tausta olisi mielekäs. Toisaalta taas makuasioista ei voi kiistellä ja mikä miellyttää toista ei lainkaan miellytä toista.
Pääluontoisesti blogi vastaa tehtävien kysymyksiin ja tekijät ovat varmasti tehdessään oppineetkin. Teksti on erittäin mukavaa lukea ja hienosti kirjoitettu ainoastaan tökkää tekstin pituuteen ja blogin ulkoasuun.
Hyvää työtä Team five!
Team five:n blogiin.
(Arvosteltu kurssin oppimistavoitteiden mukaan, teamin omien tavoitteiden mukaan ja oman oppimamme mukaan.)